Julkaistu: marraskuu 26, 2013 | Antti Koirikivi

Imagolaiset ratsailla

Seitsemän imagolaista kävi tutustumassa ratsastuksen saloihin keskiviikkona 20.11, kun innokkaat opiskelijat vierailivat Jyväskylän Ratsastuskoulun tiloissa Killerillä. Ratsastustunnin aikana osa opiskelijoista pääsi verestämään vanhoja muistojaan hevosten parissa, jotkut puolestaan oppivat koko ajan jotakin uutta sekä hevosista että ratsastamisesta.

Lue Antin ja Eeva-Liinan ajatukset hevostelusta alta!

Laukallehan se lähti

Kuulun ratsastuksen noviiseihin, sillä en ollut ratsastanut koskaan ennen keskiviikon tapahtumaa. Kun lopulta saavuimme ratsastustalleille, olin täynnä intoa kuin ensimmäistä päiväänsä laitumella viettävä villivarsa. Katselin ihmetellen vierestä, kuinka hevoshullut tytöt harjasivat hevosia kokenein ottein, täynnä naisellista huomaavaisuutta ja hellyyttä. Oli ihailtavaa, miten he ottivat tilan haltuunsa välittömästi.

Lopulta nousimme hevosten selkään, kun olimme saaneet talutettua uljaat eläimet maneesiin. En olisi koskaan voinut kuvitella, että erilaisten säätöjen kanssa täytyy olla niin tarkka: kuinka pitää ohjaksista, miten jalkojen kuuluu olla, kuinka istua tai seisoa satulassa. Kaltaiselleni aloittelevalle hevosmiehelle vähempikin olisi riittänyt, sillä hytkyessäni holtittomasti hevosen selässä saamani opit haihtuivat mielestäni yhtä nopeasti kuin ne olivat sinne kertyneet.

Toisaalta ratsastus oli silti ainutkertainen elämys, eikä ensimmäisen kerran kultaisia reunuksia tule mikään koskaan himmentämään. Mainio taluttajani Iitu piti nuoresta iästään huolimatta hevoseni, Herkon, vahvassa otteessaan ja ratsastustunti sujui mainiosti, enkä olisi enempää voinut toivoakaan. Samalla seurasin satulastani muiden imagolaisten silmiä hiveleviä taidonnäytteitä, enkä ihmettele lainkaan, miksi tytöt ovat joskus hevosten maailmaan niin syvästi ihastuneet. Ehkä heidän lapsenomainen innostuksensa on myös syy sille, miksi viihdyn tällaisissa tapahtumissa niin mielelläni.

-Antti

Takaisin ratsaille

Nyt syksyllä Imagon ratsastusreissusta haaveillessani silmiini piirtyi lähinnä lassojen ja buutsien kuvia. Ajatukseni ratsastamisesta olivat hieman kallellaan länkkärimeininkeihin viime syksyn Teksasin vaihto-opiskelun jäljiltä. Tuolloin tosin tyydyin vain lehmipoikien taidonnäytteiden ihailuun katsomosta käsin.

Olin ratsailla edellisen kerran neljä vuotta sitten. Siitä edelliseen kertaan oli vähintäänkin yhtä kauan aikaa. Ratsastus on kuitenkin ollut peruskouluaikani pitkäaikaisin harrastus, joka tosin loppui siihen, kun lensin voltilla hevosen selästä. Ennätin ratsastaa lähes seitsemän vuotta tipahtamatta, kunnes tipahdin rytäkällä esteiden päälle, josta en tosin muista mitään – kiitos aivotärähdyksen.

Imagon ratsastustunti jännitti minua siis melko lailla! Jaksaisinko vielä ponnistaa itseni hevosen selkään? Millaisen ponin tai hepon päälle nousisinkaan? Käytännön haasteet huomasin pukeutuessani, kun vanhoista ratsastushousuista ei löytynyt sopivia ja kun muuten sopivankokoisten ratsastussaappaiden yläreuna kiristi pohkeista.

Ratsuni Piksu-herra oli kuitenkin hyvin ymmärtäväinen hieman haparoivankin ratsastajan alla. En tiedä kumpaa meistä jännitti enemmän, mutta uskoakseni alun jännittyneisyyden jälkeen molemmat rentouduimme. Mikä ilon tunne tulvahtikaan lävitseni kun laukkasimme maneesin reunaa pitkin! Muistin mikä minua ratsastamisessa kiehtoo: yhteistyö ratsastajan ja hevosen välillä ja se, että pienikin ihminen saa monisatakiloisen olennon tanssahtelemaan yhteisessä tahdissa.

Tällä kertaa meno oli kyllä vähän muuta kuin kouluratsastuskentiltä tuttua tanssia, mutta minun tanssini olikin rodeota.

-Eeva-Liina

Kirjoittaja

Antti Koirikivi Liikunta- ja kulttuurivastaava huolehtii imagolaisten hyvinvoinnista järjestämällä erilaisia kulttuuri- ja liikuntatapahtumia ympäri vuoden. Antti on aktiivinen liikkuja ja urheilun seuraaja, joka viettää poikkeuksetta vapaa-aikansa sekä palloilulajien että musiikin parissa.