”Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota” –Tove Jansson
Puolitoista vuotta sitten tein sen, mistä moni varoittaa, ja silti kaikki meni ihan hyvin.
Kun aloitin yliopistossa, olin pelokas ja kokematon untuvikko suoraan lukiosta. Uusi ympäristö tuntui samaan aikaan pelottavalta ja kutkuttavan jännittävältä. Nyt opiskelijaelämää on takana viisi vuotta, ja yliopistokin tuntuu jo tutulta ja turvalliselta. Omalle yliopistouralleni on mahtunut paljon sattumuksia, kokemuksia ja elämyksiä. Huonoja kursseja, väsyneitä aamuja, koko päivän kestäneitä kirjastokahveja, missattuja luentoja. Hyviä kursseja, reputettuja tenttejä ja kaikki arvosanat ykkösestä vitoseen.
Eräänä talvisena päivänä kesken neljännen opiskeluvuoteni ja kiireisimmän gradun kirjoituksen tapahtui se, mistä varoittelee valtio, yliopisto ja vanhemmat. Sain työtarjouksen, johon päätin myös tarttua. Minusta tuli viestintäkonsultti.
Töihin pääseminen oli parasta, mitä opinnoilleni on tapahtunut, vaikka kursseja jäi suorittamatta ja gradu pölyyntyi kiintolevyllä. Ymmärsin, mitä opiskelemani ala voi olla käytännössä. Näin viestintää monelta eri kantilta, sekä sen käytänteitä erilaisissa organisaatioissa. Tajusin, että viestintä on muutakin kuin kasa teorioita; se on tapa ajatella. Pääsin kirjoittamaan, suunnittelemaan, esiintymään ja ideoimaan – siis tekemään töitä. Ymmärsin, mitä työelämässä vaaditaan. Hyvällä tavalla siitä karisivat turhat odotukset, glitter ja glorifiointi. Nyt tiedän edes vähän, mitä on odotettavissa ja minkälaiseen työelämään saatan päätyä sitten, kun olen aikuinen.
Palasin töistä takaisin luentosalien penkeille jatkamaan opintojani. Vasta nyt todella tajuan yliopiston hienouden. Mielestäni se on monipuolisuus. On etuoikeus saada oppia ja kuulla täysin erilaisista aiheista. Toki joskus kurssi voi olla toteutettu huonosti ja tentissä kysytään aivan vääriä asioita. Väitän kuitenkin, että yliopistosta ja tylsiltä tuntuvista luennoista saa enemmän irti, kun tajuaa, ettei aiheesta välttämättä pääse kuulemaan enää koskaan opiskeluajan jälkeen (jossain tapauksissa tämä voi tietysti olla helpotus). Rohkaisen siis olemaan avoin sekä tutkimaan, mitä kaikkea yliopisto tarjoaa ja tutustumaan sellaiseenkin, mikä vaikuttaa aluksi ei-yhtään-mun-jutulta. Itselläni on vielä hetki aikaa ammentaa yliopiston tarjonnasta ennen siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, oli se sitten mikä tahansa. Tavoitteenani on oppia alkeet web-ohjelmoinnista ja ranskasta.
Olkoon tämä jonkinlainen rohkaisu siitä, että aina asiat eivät mene niin kuin suunnittelee, mutta se ei haittaa. Opinnot viivästyvät, eteen tulee ohittamattomia tilaisuuksia, asioita peruuntuu ja pitää uskaltaa elääkin. Hetkestä, jossa elää, kannattaa kuitenkin ottaa parhaat palat irti silloin, kun se on mahdollista.
Kirjoittaja
Suvi Joensivu Suvi on jo aika monennen vuoden yvi, joka viettää opintovapaata viestintäkonsultin arjesta. Arkisin kirjoittajaan törmää suurella todennäköisyydellä kirjaston kahvilassa, vapaa-ajalla kiipeämässä pitkin seiniä. Erityisesti kirjoittajan mieltä sykähdyttävät inspiroivat ihmiset, maailman näkeminen ja housen rytmit.
Aiheeseen liittyvää
Yksi markkinoitava sisältö, kiitos →
Kivaa kevättä imagolaisille! →
Onnistuminen tuo voittajafiiliksen →
