Yhteisöviestintä – se tuntematon pääaine?

Löysin yhteisöviestinnän, kun yhteishakujen aikaan epätoivoisesti etsin itselleni lukion jälkeistä unelmaa. En ollut koskaan joutunut hirveästi näkemään koulun eteen vaivaa ja siksi melkein järkytti, kun opiskelupaikka ei ensimmäisellä kerralla auennutkaan. En tokarini perusteella päässyt edes pääsykokeisiin, joten jos lukijoiden joukossa on joku samasta syystä välivuotta viettävä, niin ÄLÄ LUOVUTA. Jouduin häntä koipien välissä palaamaan ylioppilaskirjoitussaliin arvosanoja korottamaan. Välivuoden aikana kuitenkin otin kunnolla selvää yhteisöviestinnästä ja siitä tuli minulle unelma. Pyrin systemaattisesti sitä kohti. Itkin, kun sain tiedon koulupaikasta. Vanhempani tosin luulivat, etten ollut päässyt minnekään, kun itkin niin tosissani.

Tänä syksynä kaikki sitten muuttui kertaheitolla. Jouduin elämänkouluun itseni kanssa, kun kukaan ei ole ollut sanomassa: Henna, tällainen tyyppi sinä olet. Kun tutustuu suureen joukkoon ennalta tuntemattomia ihmisiä, kenelläkään ei ole sinusta mitään ennakkokäsitystä. Tämä oli toisaalta uusi mahdollisuus, mutta myös epävarmuuden paikka: Mitä jos käyttäydyinkin hassusti tai tein virheitä, piirtyikö koko hahmoni niiden pohjalta? Kaikki me kuitenkin olimme samassa tilanteessa. Meitä kaikkia yhdisti jokin, sen huomasi jo heti ensimmäisellä viikolla.

Ainejärjestömme tapahtumissa tutustui myös vanhempiin yveihin sekä muiden pääaineiden opiskelijoihin. Päällimmäisenä tästä syksystä mieleen jäivät fuksiaiset, sitsit ja lasersotakokeilu Megazonessa. Imago järjesti myös excuja, liikunta- ja kulttuuritempauksia sekä paljon muita tapahtumia vaihto-opiskelijoiden ja muiden viestinnän ainejärjestöjen kanssa. Iso kiitos syksystä kuuluu tutoreillemme Hennille ja Helmille, jotka ovat jaksaneet järjestää enemmän kuin luultavasti olisi työnkuvan puolesta ollut pakollista.

Tiedätte jokainen, miltä tuntuu kun jokin unelma toteutuu. Se on aina erilaista kuin kuvitelmissa. Yliopistomaailma yllätti minut: Luentoja on vähän, eikä alussa oikein tiennyt miten kannattaisi opiskella ja kuinka paljon. Itsenäistä työskentelyä ja itsekuria on ainakin minun täytynyt harjoitella, kun on yksin vastuussa siitä, tuleeko hommat tehtyä kunnolla – tai ollenkaan. Yhteisöviestinnän opiskelu on paljolti ryhmätöitä ja projekteja, eikä tenttejä ei juurikaan ole.

Yvin suurimpia haasteita on vastata tyhjentävästi usein kysyttyyn kysymykseen ”Mitä sä oikeastaan opiskelet ja mikä susta tulee?”. Jos minä todella halusin tänne, miten silti voi olla niin vaikeaa selittää miksi. Olen yrittänyt kertoa, että viestintää tarvitaan kaikkialla ja yhteisöviestintä tarkastelee viestintää nimenomaan organisaatioiden tarpeitten näkökulmasta. Ollaan yritysmaailmassa kuumaa kamaa kuulemma.

Tämä syksy on ollut elämäni haastavampia, mutta myös parhaimpia: koskaan en ole oppinut näin paljoa itsestäni! Siinä sivussa on ollut helppo unohtaa, että opiskelen alaa josta nautin, eikä kertaakaan ole syksyn aikana tarvinnut kuluttaa aikaa sen murehtimiseen, oliko tämä sittenkään oikea päätös. Yhteisöviestintä saattaa siis kuulostaa hieman erikoiselta ja vieraalta, mutta kun tänne pääsee, ei millään haluaisi muualle.

Kuva: Taru Kalvi

Kirjoittaja

Henna Forsman Henna on yvifuksi, joka tykkää olla toiminnan keskipisteessä ja laittaa asiat sujumaan silloinkin kun ne eivät suju. Vapaa-ajalla hän nauttii musiikista, erilaisista harrastuskokeiluista ja elämän pohdiskelusta sekä yksin että ystävien kanssa. Motto: "Dance your troubles away. <3"