Excu Brunnenexcuoikea

Julkaistu: joulukuu 01, 2015 | Ilona Uusitalo

Viestintäkonsultilta vaaditaan pitkää pinnaa

  • Tweet

Myöskään kauppatieteiden ymmärtämisestä ja verkostoitumisesta ei yllättävää kyllä ole haittaa

Viestintäkonsultin kolme tärkeintä taitoa ovat kyky mukautua joustavasti erilaisiin tilanteisiin, hyvä ammatillinen itsetunto sekä huolellisuus. Arjessa asiat eivät yleensä mene suunnitelmien mukaan, joten pitkä pinna on välttämättömyys. Näin kertoivat Imagon yhteistyökumppani Brunnen Communicationsin viestintäkonsultit. Yritys teki vierailun Jyväskylään torstaina 12. marraskuuta. Partneri, toimitusjohtaja Taru Nikulainen, vanhempi viestintäkonsultti Mirka Huhtala, viestintäkoordinaattori Jasmiina Riikonen ja viestintäassistentti Hyatt Al-Shammari olivat saapuneet tervehtimään yhteisöviestinnän opiskelijoita Gastropub Jaloon, missä iltaa vietettiin rennossa tunnelmassa maagisen hyvää valkosipulileipää ja muita eväitä maistellen.

Viestintäkonsultin työ on jäänyt varmasti monille opiskelijoille hieman vieraammaksi kuin monet muut viestinnän ammattilaisen tehtävät. Paikalle olikin saapunut parikymmentä opiskelijaa kuulemaan mystisten viestintäkonsulttien työnkuvasta ja pohtimaan, voisiko oma paikka viestinnän tulevana ammattilaisessa löytyä kenties viestintätoimistosta. Viestintäkonsultit myyvät omaa ammattitaitoaan, joten oma osaaminen on uskallettava tuoda reippaasti esiin. Huolellisuus on tärkeää, sillä pienetkin virheet voivat viedä huomion onnistuneesta kokonaisuudesta. Viestintäkonsultti on itse vastuussa virheistään, joita asiakas ei helposti anna anteeksi.

Tiimi- ja parityöskentely ovat tyypillisiä työskentelytapoja viestintäkonsultin arjessa. Työlle on ominaista myös runsas liikkuvuus. Vaikka työssä vastuu lopputuloksesta on aina loppupeleissä tekijällä itsellään, niin konsultin työn vahvuudeksi mainittiin asiakkaiden kautta syntyvä valtava verkosto valtava verkosto. Myös viestintätoimistojen välillä vallitsee Suomessa hyvä henki. Vaikka vastuu on suuri, niin työssä ei koskaan ole yksin, vaan ympärillä on aina muita viestinnän ammattilaisia.

Opiskelijoita kiinnostanee, miltä viestintäalan tulevaisuus näyttää viestintäkonsulttien silmin. Brunnen Communicationsin henkilökunta uskoo, että tulevaisuudessa viestinnän ammattilaisten työ tulee olemaan yhä enemmän tiedon käsittelemistä ja hyödyntämistä viestinnällisesti järkevällä tavalla. Tulevaisuudessa viestijöiltä odotetaan entistä enemmän myös ohjelmoinnin ja analytiikan ymmärrystä.

Vierailun aikana keskusteltiin myös sivuaine- ja muista opinnoista, joista on eniten hyötyä viestintäkonsultin työssä. Kauppatieteellisen näkökulman ymmärtäminen mainittiin elinehdoksi. Esiin nousivat myös viestintätieteiden kytkökset psykologiaan ja sosiologiaan; viestinnän ammattilaisen on tärkeää ymmärtää ihmisten toimintaa ja osata ohjata ihmisiä haluamaansa suuntaan. Myös yhteiskunnallisen päätöksenteon ymmärtäminen on tarpeellista. Hyvästä kielitaidosta on aina apua, ja tulevaisuudessa on varmasti tarvetta myös viestinnän ammattilaisille, joilla on perustietämys tietojärjestelmätieteestä.

Vaikka monet opiskelijat ehkä ovat jo vaarassa saada allergisen reaktion sanoista ”verkostoituminen” ja ”liiketoimintaosaaminen”, niin yritysvierailu muistutti siitä, että ehkei näitä sanoja turhaan toistella.

Laajojen verkostojen luomisesta ja liiketoiminnan ymmärtämisestä kun on runsaasti hyötyä myös viestintäkonsultin työssä. Kenties vahvasti humanisteiksi identifioituvat allekirjoittaneetkin kömpivät kauppakorkeakoulun kursseille lähitulevaisuudessa.

Teksti: Anni Helkovaara ja Ilona Uusitalo

Kuvat: Anni Helkovaara


Kirjoittaja

Ilona Uusitalo

Sihteeri vastaa erilaisista hallituksen kokouksien järjestämiseen liittyvistä toimista, kuten kokouskutsun lähettämisestä sekä esityslistan ja pöytäkirjan laatimisesta. Ilona on täsmällinen tuumailija, joka tutustuu mielellään uusiin maailmoihin kirja kädessä tai rinkka selässä. Harry Potterinsa ulkoa muistava tarkkailija lainaa mottonsa kuitenkin Tolkienilta: Not all those who wander are lost.



Takaisin ylös ↑
  • Facebook Twitter LinkedIn
  • Yhteistyössä

    ProcomJYYViestiShakerEscapeHelmiLähitapiolaJouluradioUnibetMeditaCrosswrapSiMe

  • Tapahtumat

    Imagon excu Budapestiin
    06.04. klo 7.00