Julkaistu: maaliskuu 30, 2015 | Veera Tuhkala

Yläkaupungilta yliopistolle – Miten minusta tuli yvi?

Minustahan piti monen muun yhteisöviestijän tapaan tulla toimittaja. ”Hain joskus journalistiikalle” on ahkerasti käytetty yvi-aforismi. En tiedä, osaavatko minua nuoremmat ihmiset nykyään nimetä tulevaisuuden ammatikseen myös yhteiskuntasuhdejohtajan tai sisältöstrategin, mutta kuusi vuotta sitten toimittajat edustivat minulle viestintäammattilaisia. Hain Jyväskylän yliopiston journalistiikan oppiaineeseen kaksi viikkoa ylioppilasjuhlien jälkeen, enkä päässyt sisään. Sen sijaan opiskelin kulttuurituottajaksi.

Kolmantena opiskeluvuotena vietin lukukauden Ruotsin Karlstadissa , paikallisessa Jyväskylässä – oli sisämaata, järviä, metsää, yliopisto, opiskelijoita, Metson tehtaat ja Rallit (haha). Karlstadin yliopiston viestinnän kursseilla käsitykseni alan laajuudesta alkoi avautua aivan uudella tavalla, mistä koin suurta helpotusta. Valmistuin kulttuurituottajaksi 22-vuotiaana vuonna 2012 suoritettuani viimeisen harjoittelujakson Pohjoismaisessa tiedostustoimistossa, jonne kirjoitin myös sidosryhmiä käsittelevän opinnäytetyöni. Harjoitteluaikana tutustuin yhteisöviestijään, jonka kanssa keskustelimme oppiaineen sisällöistä ja olin todella innoissani siitä, että jossain opetettiin niitä teemoja, joita olin tavalla tai toisella pohdiskellut jo monta vuotta.

Heti valmistumisen jälkeen aloitin työt jyväskyläläisen Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalin tuottajana. Tuottajan tehtävät sisälsivät myös aika liudan viestinnällisiä tehtäviä: sisällöntuotantoa, sosiaalista mediaa, sidosryhmiä, markkinointiviestintää, teknologiavälitteistä viestintää, mentorointia, sitouttamista, virtuaalisia tiimejä, lehden tekoa, editointia, printtiä, webbiä, mediasuhteita, tiedotteita, journalistisen riippumattomuuden ja myyvien sisältöjen ristiriitoja, arvoja, yhteiskuntasuhteita, lobbaamista ja niin edelleen. Työn ohella aloin opiskella median ja viestinnän perusopintoja avoimen yliopiston puolella ja keväällä 2014 päätin hakea yhteisöviestinnän maisteriopintoihin.

Pääsykokeita jännitin tosi paljon. Kellotin puheenvuoroani lukuisia kertoja kännykän nauhurille sohvalla ja puistossa ja huomasin sanovani ihan liian usein öö. Kesäkuun lopulla menin jälleen kerran yliopistohaun sivulle (jota olin tottakai refreshannut jo ainakin viikon verran päivittäin) ja yhteisöviestinnän kohdalla luki hyväksytty. Lähetin tietokoneen ruudusta kuvan pikkusiskolleni saatesanoilla: tarkoittaako tämä, että mut on hyväksytty? Sisko totesi kevyen huvittuneesti, että hyväksytty tarkoittaa yleensä hyväksyttyä, eikä esimerkiksi hylättyä. Voi iloa ja onnea!

Täällä ollaan ja viihdytään – mikäs sen parempaa, kuin mehustella omia kiinnostuksen kohteita yhdessä muiden kanssa. Meitä maisteriopiskelijoita on yvissä monenlaisilla eri taustoilla, mikä on ilahduttavaa ja opiskelu opiskelijaruokineen maistuu parin aikuismaisen työvuoden jälkeen makoisalta. Ihmisiä virtaa laitokselle ympäri Suomen ja taidan olla toinen kahdesta luokkamme jyväskyläläisestä. Kandit mukaan luettuina vuosikurssillamme on hyvä tunnelma ja koko oppiaineessa sellainen joutuisa vire.

Kaikille tulevaisuuttaan pohdiskeleville toivotan oikein paljon onnea päätöksentekoon ja tulevaisuuden peliliikkeisiin. Ehkä nähdään syksyllä? Nyt toistaiseksi, näkemiin.

Kirjoittaja

Veera Tuhkala Veera on ensimmäisen vuoden jyväskyläläinen maisteri-YVI ja aikaisemmalta ammatiltaan kulttuurituottaja. Veera rakastaa laulamista, nokkelaa suomen kieltä ja vieraassa kaupungissa vaeltelua.