Opintietä etsimässä – Miten minusta tuli yvi?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei elämässä juuri ole mitään järkeä. Eikä varsinkaan järjellisiä syy- seuraussuhteita. Vielä toukokuussa 2012 laskin työkseni lampaita eteläisessä Libanonissa, autuaan tietämättömänä koko viestinnän tieteenalan olemassa olosta. Tästä vain pari kuukautta eteenpäin puolestaan ajoin saksalaisella autobaanalla Audi A6:lla n. 200km/h kohti Berliiniä (sanomattakin selvää, että saksalaiset menivät vasemmalta ohi), kun sain äidiltäni viestin: ”Onnea, pääsit lukemaan yhteisöviestintää!”. Itseäni hämmästyttää edelleen, mitä ihmettä tässä välillä oikein tapahtui.

Kaikki alkoi vartiovuorosta, auringonlaskusta ja niistä lampaista. Asepalvelukseni jälkeen työskentelin rauhanturvaajana Välimeren rannalla aurinkoisessa Libanonissa. Itse työ oli monipuolista ja palkitsevaa, mutta siinä oli yksi välillä hyvinkin turhauttava osa-alue: vartiointi. Vartiotornissa seistessäni en voinut kuin naurahtaa ajatukselle, että näillä seuduilla tätä samaa työtä kollegani ovat tehneet vuosituhansia, aina roomalaisista ristiretkeläisiin ja nykypäivän Hizzbollah –taistelijoihin. Todennäköisesti aina vähintään yhtä tylsistyneesti kuin minä, ja minä sentään pääsisin suihkuun ja sänkyyn vuoroni jälkeen.

Kuitenkin juuri vartiovuorot antoivat minulle lähtölaukauksen yviyteen. Katsellessani eräänä iltana tornistani upeaa auringonlaskua ja laiduntavia lammaslaumoja, minulle jäi reilusti aikaa miettiä tulevaisuutta ja aina vain lähestyvää kotiutumista. Aiempina vuosina olin jo hakenut muutamaan kouluun, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Historia ja yhteiskunnalliset asiat kyllä kiinnostivat, mutta työllisyyslukujen valossa nämä alat oli parempi jättää harrastuksiksi. Saksaakin olin kerran hakenut lukemaan, mutta tentaattorin alkaessa lukemaan Grimmin satuja saksaksi livahdin huomaamattomasti takanurkasta syömään elämäni ensimmäisen yliopistolounaan.

Suoritin kouluvalintaa mielessäni lähinnä poissulkemalla: matemaattiset aineet lensivät ensimmäisenä romukoppaan, amk- koulutukset heti perässään. Palattuani vuoroni jälkeen tilavaan neljän hengen solukämppääni huomasin vielä yhden kriteerin kouluvalinnoilleni: kotiutuessani Suomeen toukukuun puolivälissä suurin osa pääsykokeista olisi jo ohi. Ajatus uudesta mahdollisesta välivuodesta ärsytti.

Koulupaikkasurffailu jatkui tuona yönä aikaiseen aamuun saakka. Muistan kolunneeni läpi yliopistojen sivut Rovaniemeltä Helsinkiin ja noin puolet Suomen kaikkien ainejärjestöjen sivuista. Jossain vaiheessa havahduin hereille Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan sivuilta, ja siinä se oli: yhteisöviestintä. Luin vierestä lyhyen oppiaineen kuvauksen, siitä juurikaan ymmärtämättä, mutta silti huomasin löytäneeni alani. Seuraavana iltana kaverieni mennessä messiin ”operatiivisille”, minä kaivoin kiinnostuneena lisää tietoa yhteisöviestinnästä ja kävin yhä varmemmaksi valintani kanssa. Nyt vasta ymmärsin, että vaikuttaminen ja kirjoittaminen ovat asioita, joita todella haluan opiskella.

Autobaanalta kääntyi ramppi pienelle huoltamolle. Luin viestin varmaan 10 kertaan, ja aloin sulattelemaan ajatusta itsestäni yliopisto-opiskelijana, yvinä. Enää en muista, mitä kaikkea tuolloin ajattelinkaan. Uskoin vain, että olin tehnyt hyvän valinnan ja niin uskon muuten vieläkin.

Kirjoittaja

Aapeli Tourunen Puheenjohtaja vastaa Imagon toiminnasta. Hänen velvollisuuksiinsa kuuluu pitää kaikki langat käsissään, mutta samalla myös osata tehokkaasti delegoida tehtäviä eteenpäin. Neljättä vuotta Jyväskylän pyöräteitä kuluttavalla Aapelilla on runsaasti kiinnostuksen kohteita ja aina joku projekti työn alla. Kliseitä ja kuluneita sanontoja vierastavalla puheenjohtajalla ei mottoa tai elämänfilosofiaa löydy.