Imagon viestintä
Viestinnän päälinjaukset
Perusviestit: mitä ainejärjestö pyrkii kaikkein vahvimmin tuomaan esille viestinnässään?
1. Imago on vakavasti otettava yhteistyökumppani. Imagon visio on olla johtava viestintäalan ainejärjestö Suomessa sekä arvostettu yhteistyökumppani yliopiston sisällä. Käytännössä se tarkoittaa, että Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän oppiaine ja Imago ovat ulkoisten sidosryhmien keskuudessa tunnettu ja haluttu kaksikko, joka on ensisijainen vaihtoehto esim. alan harjoittelijoita rekrytoitaessa. Tavoitteenamme on olla vaikutusvaltainen toimija oppiaineen kehittämistä koskevissa kysymyksissä.
2. Imago on yhteisöviestinnän ainejärjestö ja haluaa profiloitua nimenomaan yhteisöviestintään. Opinnoissamme painottuvat organisaation viestinnän suunnittelu ja johtaminen, mikä erottaa meidät useimmista muista suomalaisista viestintäalan opiskelijoista. Journalististen taitojen tai puheviestintäkentän taitojen korostaminen ei ole perusteltua, sillä liian monta fokusta vie parhaan terän kaikilta osa-alueilta. Pyrimme pikemminkin korostamaan viestintätieteiden oppiaineiden ja osaamisen välisiä eroja kuin sisällyttämään kaikki osa-alueet omaan identiteettiimme.
3. Imago on olemassa jäsenistöään varten. Ainejärjestön tarkoitus on valvoa opiskelijoiden etuja opintoasioissa, edesauttaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan luomalla suhteita yliopistomaailman ulkopuolelle sekä järjestää jäsenille mielekästä vapaa-ajan toimintaa. Imago on yhtä kuin jäsenensä, joiden asioita se ajaa.
Viestinnän tavoitteet
Perusviestien rinnalle on määritelty Imagon viestinnän yleiset lähivuosien tavoitteet.
1. Sidosryhmävuoropuhelun toimivuus. Tavoitteena on, että Imago käy jatkossa säännöllistä ja kaksisuuntaista vuoropuhelua tärkeimpien sidosryhmiensä kanssa. Sidosryhmät pitävät Imagoa luotettavana ja lisäarvoa tuottavana yhteistyökumppanina. Kerran luotuja suhteita ylläpidetään, jos se on molempien osapuolten etujen mukaista.
2. Osaamisprofiilien onnistunut viestiminen. Tavoitteena on, että keskeiset sidosryhmät tuntevat opintojemme sisällön ja yhteisöviestijän osaamisprofiilin.
3. Ainejärjestön olemassaolon tarkoituksen kirkastaminen. Tavoitteena on, että oppiaineen opiskelijat tuntevat Imagon mission, vision, arvot sekä keskeiset toiminnan tavoitteet. Sama koskee muita sidosryhmiä, mutta viestintä alkaa aina omasta jäsenistöstä.
Viestinnän kohderyhmät
Tämän otsikon alle on listattu Imagon eri sidosryhmät sekä kerrottu lyhyesti niiden merkitys Imagon toiminnalle sekä viestinnän sidosryhmäkohtaiset tavoitteet.
Oppiaineen opiskelijat. Sisäinen viestintä on vähintään yhtä tärkeässä asemassa kuin ulkoinen viestintä. Opiskelijamme haluavat tietää, mihin heidän jäsenmaksunsa käytetään. Tavoitteena on nimenomaan selkiyttää ainejärjestön olemassaolon tarkoitusta opiskelijoille: yhteisöllisyyttä unohtamatta, emme ole olemassa ainoastaan illanviettojen järjestelyjen takia, vaan valvomme ja edistämme opiskelijoidemme etuja opintoasioissa. Viestinnän tulee olla avointa ja vuorovaikutteista. Jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon.
Viestintätieteiden laitos ja yhteisöviestinnän oppiaine. Tärkein sidosryhmämme yliopiston sisällä. Tavoitteena viestiä henkilökunnalle, että ainejärjestö on vakavasti otettava toimija, jonka mielipiteet kannattaa ottaa huomioon suunniteltaessa opetusta. Tällä hetkellä ainejärjestön imago henkilökunnan silmissä on ehkä liikaa vapaa-ajantoimintaan painottunut. Pääasiallinen missio, eli opiskelijoiden edunvalvonta, jää ehkä hiukan tämän varjoon.
Muut JyU:n ainejärjestöt ja muiden yliopistojen viestinnän ainejärjestöt. Yhteistyö JyU:n ainejärjestöjen, erityisesti Parkun ja Lööpin, kanssa on lähinnä vapaa-ajantoimintaan keskittynyttä. Muiden yliopistojen ainejärjestöjen kanssa ei ole suoranaista yhteistyötä. Viestintätavoitteena on ensisijaisesti tiedottaa olennaisista Imagon asioista, pitää yllä vuoropuhelua yhteisistä tapahtumista sekä pitää muut sidosryhmät yhteistuumin selvillä eri koulutusohjelmien sisällöistä ja niiden keskeisistä eroista.
Alan liitot, järjestöt ja edunvalvojat. Yhteistyö em. tahojen kanssa on tärkeää erityisesti valmistuneiden opiskelijoiden edunvalvonnan kannalta. Myös muut yhteistyömuodot, esimerkiksi liiton edustajien vierailuluennot, kiinnostavat meitä. Tällä hetkellä yhteistyö on parhaimmillaankin vähäistä. Tavoitteenamme on viestiä, että Imago on uudistuksen myötä halukas lisäämään yhteistyötä.
Yritykset ja julkisorganisaatiot. Tähän sidosryhmäjoukkoon kuuluvat sekä ne organisaatiot, joiden kanssa olemme jo tähän mennessä tehneet yhteistyötä että ne, joiden kanssa yhteistyö on potentiaalista:
- Viestintäalan yritykset (Keski-Suomi ja muu maa)
- Keski-Suomen isot yritykset (ne, joilla on viestintätoimintoja)
- Yritykset, joihin muita siteitä (esim. alumnien kautta)
- Julkisen sektorin toimijat
Yritykset ja julkisorganisaatiot ovat tärkein yliopiston ulkopuolinen sidosryhmä. Yhteistyötä pyritään kehittämään aktiivisempaan suuntaan. Tarkoituksena olisi rakentaa ainejärjestön, oppiaineen edustajien ja yhteistyöorganisaatioiden välille toimiva kolmikantainen yhteistyöjärjestelmä, jonka muotoja olisivat esimerkiksi työharjoittelujaksot, opinnäytetyöt ja muut opiskelijoiden ja yrityselämän yhteiset projektit. Onnistuminen vaatii, että yhteistyöorganisaatiot näkevät ainejärjestön uskottavana yhteistyökumppanina. Viestinnän tehtävänä on myös kertoa opiskelijoidemme osaamisesta eli siitä, millaisiin yhteistyöprojekteihin ja -prosesseihin heillä on valmiudet osallistua menestyksekkäästi.
Alumnit. Entiset opiskelijat ovat yksi keskeisistä sidosryhmistämme. Alumneilla on yhteyksiä työelämään, joten heidän kauttaan saattaa viritä edellisessä kohdassa kuvailtua yhteistyötä. Esimerkiksi molemminpuoliset yritysvierailut ja vierailuluennot ovat yksinkertaisia yhteistyömuotoja. Alumnit ovat itse olleet mukana ainejärjestön toiminnassa, joten heille täytyy viestiä ennen kaikkea muutoksista toiminnassa ja Imagon halusta luoda heidän kauttaan kontakteja yrityksiin.
Potentiaaliset opiskelijat. Tämä kohderyhmä erottuu muista nuoruudellaan. Tavoitteet ovat kuitenkin samansuuntaisia kuin muidenkin ryhmien kohdalla: ammatillisen uskottavuuden lisääminen ja opintojen sisällön selkiyttäminen. Potentiaaliset opiskelijat ovat luonnollisesti kiinnostuneita myös vapaa-ajantoiminnasta, joten ainejärjestön imagon täytyy olla nuorekas ja dynaaminen.
Jyväskylän yliopisto ja JYY. Ylioppilaskunnan ja sen toimielinten kautta ainejärjestöllä on mahdollisuus vaikuttaa koko yliopiston opiskelijoita koskevaan päätöksentekoon. JYY avustaa ainejärjestöjä myös rahallisesti ja tarjoaa koulutusta ainejärjestötoiminnan eri osa-alueille. Tavoitteena on avata toimiva ja säännöllinen keskusteluyhteys Imagon ja JYY:n välille. Vuorovaikutteinen ilmapiiri helpottaa omalta osaltaan esimerkiksi avustusten saantia ja Imagon vaikuttamismahdollisuuksia.
