Pohjois-Amerikan suurissa palloilusarjoissa on tapana suorittaa vuosittain ns. draft-tilaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret, lupaavat pelaajat varataan ja heidän sopimusoikeutensa jaetaan seurojen kesken – tämän jälkeen pelaajan oikeudet omistava seura on ainoa, joka saa neuvotella tämän kanssa ensisopimuksesta liigassa. Minut draftattiin elokuussa helsinkiläiseen Vapa Mediaan.
”Tulokaskauteni” alkoi harjoittelujaksolla. Tehtäviin kuului sisällöntuotantoa eri muodoissa: tekstejä, haastatteluja, videoita, sen sellaista. Jälki tyydytti valmennusjohtoa sen verran, että samalla tiellä ollaan vieläkin; tosin kypsyttelen gradua siinä sivussa. Viime kuukaudet ovat olleet kiireistä, mutta opettavaista aikaa. Nuorena ja viattomana opiskelijana eksyin toisinaan luulemaan tietäväni suunnilleen kaikesta kaiken, tai no, ihan tarpeeksi kuitenkin. Junnuliigasta käsin on helppo huudella oikeisiin töihin, että mitä te siellä teette väärin ja luulla, että saisi itse helposti aikaan parempaa jälkeä.
Totuus on, että synnynnäisiä maalintekijöitä on harvassa kuin kanalla hampaita. Itsekin olen saanut huomata, että tuloksen eteen saa tehdä töitä ja rutinoitumista ehdin odotella kaikessa rauhassa vielä vuosia. Arkipäivä on syöttöpisteiden napsimista eikä ainaista voitonjuhlaa. Myös yhteen paikkaan asettautuminen ja muut opiskelijakuplan puhkaisemiseen liittyvät jutut ovat vielä iloisesti levällään. Olo on kuin kahden naisen loukussa: sekä Helsingin varjoisat sulot että Jyväskylän tuttu, lämmin syli houkuttavat, mutta valintaa ei voi ikuisesti pitkittää. Aikuistuminen on luonnollinen osa elämää; silti henkinen kasvu pääsee toisinaan pysäyttämään minut kokovartalotaklauksella.
Tätä lukevien tulevaisuuden toivojen ei kuitenkaan kannata pelätä ja vielä vähemmän lannistua. Olkaa vaan edelleen rohkeasti nuoria ja nälkäisiä, koska vanha ja kylläinen ehtii olemaan myöhemminkin. Työelämään kastautuminen on auttanut ymmärtämään myös sen, miten lupaavien ja kyvykkäiden tyyppien seurassa olen saanut opiskella. Ei täällä ulkomaailmassa ole mitään, mistä kyvykäs yvi ei selviytyisi. Se niin kovin paljon puhuttu taloustilannekin pelottaa vähän vähemmän nyt kun uskalsin tulla pihalle katsomaan tilannetta itse. Kyllä täällä vielä duunia on, aikuisten oikeesti.
Helsinki ja pikainen siirtymä työelämän suuntaan eivät koskaan ole olleet minulle itseisarvoja, joihin olisi kaikin voimin pyrittävä. Mutta sekä pääkaupunkiseutu että duunit tuntuvat tällä hetkellä vain, no, tapahtuvan minulle. Eikä se ole lainkaan hassumpaa. Vähän kerrallaan kokemus ja itseluottamus kertyvät ja pääsen ehkä aikanaan heittämään sen ilmaveivinkin. Pysykää kanavalla, ottelusta uhkaa tulla mielenkiintoinen.
